2/07/2009

Jag har fel på hjärnan

Olen saattanut tässä blogissa mainita jo aikaisemmin miehen nimeltä Markus Krunegård. Olen alkanut vasta viimeisiten kuukausien aikana tajuamaan mikä musikaalinen nero tuo mies oikeastaan on. Hän on tehnyt musiikkia sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi, ja hänen lyriikkansa voisivat mahtavuudellaan haastaa melkeimpä Håkan Hellströminkin. Suomessa "Mackania" ei indie- ja suomenruotsalaispiirien ulkopuolella tunneta, mikä on sääli. Tornionjokilaakson ylpeys on siispä asettunut naapurimaahamme Ruotsiin, jossa hänellä nykyään on jo aikamoinen "stjärnstatus". Seuraavassa Mr. Krunegårdin kootut projektit, tutustu tai kadu!

1) Laakso. Suomenkielisen nimen alla indie-rockia soittava yhtye laulaa välillä englanniksi, välillä kuitenkin myös suomeksi.


Laakso ft. Peter Jöbäck - Italy vs. Helsinki



2) Laakso på finska
Markus onnistui kynäilemään kelpotekstejä myös suomenkieliselle Mämmilä Rock -levylle. Hentoisella ruotsalaiskorostuksella laulettua rockia.

Laakso - See You In Huhtikuu (live)


3) Sooloprojekti
Vuonna 2008 julkaistua Markusevangeliet-albumia kehuttiin yhdeksi vuoden parhaista albumeista. Kuulin Jag Är En Vampyrin, ostin levyn, jäin koukkuun. Mahtavuutta.

Markus Krunegård - Jag är en vampyr


Tällä hetkellä olen henkilökohtaisesti täysin lumoutunut pari viikkoa sitten debyyttinsä saaneesta "Fel På Hjärnan" -kappaleesta.

Markus Krunegård - Fel på hjärnan (live)


"Lyssnar på en inspelad konsert. Åh nej fy fan låter jag så där
Lika ostämd som min gitarr. Att dricka sprit tar udden av allt
Ringer finska mamma för att få tröst. Men finska mamma måste skälla först
Du slänger bort en fin karriär. Se på dig själv. Ska man se ut sådär?"


Tuossa vain yksi monista taidonnäytteistä.

Ei kommentteja: